Eilen aamulla, suunnilleen yhdeksän aikoihin aloin satuloimaan Deviliä Jennille ratsastettavaksi, kun Jenni pyysi, saisiko hän tulla sitä treenaamaan. Siitä ne tytöt sitten lähti lenkille, ja aloin sillä välin laittamaan Ottoa kuntoon, kun päätimme ratsastaa vielä senkin Devilin jälkeen. Otto oli saatu valmiiksi jo paljon ennen Devilin tuloa takaisin, joten hyppäsin selkään ja kävin ilman satulaa ratsastelemassa sillä alkuverryttelyjä. Kun Devil tuli, annoin Jennin ratsastaa Oton loppuun, ja aloin ottamaan Devililtä kamoja pois päältä. Hetken päästä Ottokin tuli takaisin talliin, ja molemmat sai jäädä suunnilleen tunniksi sisälle, sillä Devil oli hikinen ja sen piti kuivua ennen kuin pääsevät pihalle.
Devil ja Otto menivät molemmat lenkeillä hyvin. Sitten kun ne olivat kuivuneet, vein ne ulos ihanaan raittiiseen ja aurinkoiseen ilmaan. Myöhemmin päivällä katselin niitä ikkunasta, ja molemmat nukkuivat auringonpaisteessa. Onko suloisempaa? Ei! No päätin Anniinan kanssa sitten mennä kuvailemaan, ja Anniina otti minusta yhteiskuvia Devilin kanssa. Otto ei ollut kovin kuvauksellisella päällä, joten annoin sen olla rauhassa. Devil taas oli erittäin kuvauksellinen.
Olen aiemminkin sanonut ja kirjoittanut, että Devil on ystävä. Ei ole mitään ihanampaa kuin oman hevosen, eli oman ystävän herttaisuus. Devil on semmoinen pussaileva ja "halaileva" ystävä. En voi kyllin hyvin noille kahdelle hevoselle kertoa, kuinka paljon niistä välitän. Hoidan ja vietän aikaa niiden kanssa parhaimman taitoni mukaan, sillä haluan niiden aavistavan edes, että teen sen rakkaudesta niihin. Koska ne sen ansaitsee, todellakin.
Mistä hyvän ystävän sitten tunnistaa? Sen tunnistaa seuraavista piirteistä. Hyvä ystävä on luotettava, hän tahtoo viettää aikaa kanssasi, ystävä huolehtii sinusta, ja ajattelee sinua. Hyvä ystävä kuuntelee sinua, ja kestää hyvät ja huonotkin päivät kanssasi. Hyvä ystävä auttaa, ja haluaa apua. Näistä tunnistan omat ystäväni.
Otto innostui. |
Anniina ja Devil |
Debbie |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti