Olin kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa koulun kautta. Luennot kuuluivat Tallin rakentaminen- otsikon alle, ja tämä kyseinen luento sisälsi puhetta tallin eri töiden koneeellistamisesta. Luentoa kuunnellessani heräsi mieleeni semmoinen "en oikein tiedä miten suhtautua" olo. Tottakaihan se helpottaisi, varsinkin isoissa talleissa, kun vaikka karsinan siivouksessa käytettäisiin jotain imuria tai kottarikamaa heitettäisiin suoraan luukusta linjalle, joka kuljettaa kaiken tunkiolle. Tai sitten esimerkiksi aktiivitalli, jaossa kaikki ruokinnat hoitaa koneet, ja hevoset elävät "moottoripihatossa". En keksinyt parempaakaan sanaa, vertamaan tätä. Aktiivitallissa kaikki rehut jakaa kone, hevosilla on makuuhalli, ja niin edespäin, ja lähes mitään ei tarvitse tehdä itse. En oikein ole varma haluaisinko itse tällaista. Mutta esittelen tässä muutaman näistä kyseisistä koneista, joita luennolla katselimme, ja koitan päästä lopputulokseen, mitä itse ajattelen. Kertokaa tekin, mitä itse ajattelette näistä.

Aloitetaampas vaikka tästä lantaimurista. Kyseinen kuva on lainattu ohessa olevan linkin takaa löytyvältä sivulta. Tässä on Pihkalan ratsastuskoulun lantaimuri, ja he kertovat tämän olevan kätevä ratkaisu ulosteiden poistamiseen. Selkäkivut ovat hävinneet ja tallin sisäilma on heidän mukaan parempi. Lannat ja virtsat siirtyvät putkea pitkin suoraan lantalaan. Ohessa myös käytävän "lakaisemiseen" tarkoitettu osa, jonka voi vaihtaa aina käytön vaatiessa.
Käy katsomassa!

Viereisessä kuvassa on myös eräs toinen keksintö lannanpoistoon. Laite toimii niin, että lannat tiputetaan karsinan lattiassa olevasta luukusta, ja ne kulkeutuvat putkistoa pitkin koneeseen, joka murentaa sen, ja tekee siitä lähes turvemaista. Sen voi hyödyntää, ja myydä eteenpäin lannoitteena. Katso video Villiger Technikin sivuilta, alla olevasta linkistä!
Katso video tästä!

Sitten ruokintaan. On olemassa monia mahdollisia ruokinta koneita ja laitteita. Tässä on yksi yksinkertaisimmista mitä löysin. Tämä annostelee heinät ja toimii seuraavasti: "kaksi vahvaa jousta vetää&nb- sp;rei'itettyä pohjalevyä ylöspäin. Automaattiin asetettu heinä työntyy tasaisesti hevosen syöttöritilää vasten. Pölyhiukkaset putoavat reikälevyn rei'istä maahan."
Käy katsomassa!

Tässä on väkirehuannostelija, joka voi antaa jopa 12krt vuorokaudessa. Jokainen hevonen saa yksilöllisen ruokinnan , ja rehua ei tuhlaannu. Laite maksaa n. 630e-650e kappaleelta. Hevoset saa rehua suunnilleen samaan aikaan, joten tallissa on rauhallista.
Käy katsomassa lisää!
![]() |
(c) www.wildhorse.at |
Tässä on aktiivitalli, jonka toimintaa voit tutkia tästä videosta. Hevoset saavat ruokaa automaattisesti, elävät laumassa ja lähes kaikki toimiia automaattisesti, sekä aktiviisesti.
Lisää löydät täältä!
Tässä on jotain esimerkkejä, niistä monista monista vaihtoehdoista mitä maailmassa on. Jos jotain kiinnostaa, voi kysyä lisää, ja vastaan parhaani mukaan, luentomonisteiden avulla. Mielipiteeni tästä kaikesta on se, että onhan tämä hyödyllistä esimerkiksi isoilla talleilla. Ruokinta automaatit vähentää työaikoja, samoin kuin aktiivitalli, ja aktiivitalli on vielä mahdollistanut hyvän laumaelämän, ja lantaimurit vähentävät työnmäärää. Itse ajattelen kuitenkin karsinan siivouksenkin ihan mukavana hommana, vaikka se työtä teettää. Itse koen palkitsevana sen, kun nään tyytyväisen hevosen piehtaroivan juuri siivotussa karsinassa, jonka eteen töitä tein. Sekä on palkitsevaa ruokintakin, sillä nään hevosen illallakin tyytyväisenä syömässä iltaruokiaan. Mutta riippuen tallista, hevosten määrästä ja kaikesta, olen toisaalta taas sitä mieltä että onhan nämä hyviä keksintöjä, sillä niiden avulla työt saadaan helpommin tehtyä.
Mitä mieltä te olette, jos ajattelette nämä omalle kohdallenne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti