Merkittävimpiä hevosia elämässäni

En voi listata kaikkia hevosia yhteen postaukseen, jos luettelisin kaikki hevoset, jotka ovat olleen elämässäni merkittäviä. Tässä vaiheessa kun katsoo taaksepäin, huomaa, että niitä hevosia onkin kertynyt jo aikamoinen liuta vain, vaikka vielä ei olla menty edes kahdenkymmenen ikävuoden ohitse. Jokainen hevonen on erilainen - jokainen opettaa jollain tavalla. Se helpoin hoidettava opettaa, ja se vaikein hoidettava opettaa. Jokaisella hevosella on ollut elämässäni jonkinlainen merkitys, vaikka sen kanssa olisikin tehty hommia vaikka vain hetken. Haluan nostaa muutaman hevosen esille näistä minun elämäni hevosista. Tähän ei tosiaan sisälly nämä minun tämänhetkiset omat hevoset, eli en ota Otta ja Deviliä postauksessa mukaan.

Pelarin Tähti, pieni ja terävä suomenhevosruuna. Pelarin Tähti todistaa, että kaikki elämässä on mahdollista. Hevosella on ollut vaikka mitä, ja sen kanssa on aloitettu pohjalta. Sen jalkaongelmat, murtumat ja kaikenmoiset ongelmat pistivät aloittamaan pohjalta. Sen kanssa on kuitenkin päästy huipulle, ja Tähti on antanut minulle jo kaiken mitä hevosen hoitajana olen voinut toivoa. On pettymyksiä ja yllätyksiä. Vuodet Tähden kanssa ovat olleet täynnä risuja ja ruusuja, hetkiä jolloin kirotaan, ja hetkiä jolloin itketään ilosta. Arvostan suuresti sitä työtä, mitä Tuula ja Pekka ovat tehneet tämän ruunan kanssa, ja suurin kiitos onkin heille, sillä heidän ansiostaan olen saanut kulkea tämän ruunan matkassa, eri elämäntilanteissa. Muistan vieläkin ensimmäisiä harjoitusravikertoja, jolloin toivottiin että Tähti ravaisi edes pätkän 2100 metrin matkalla. Ja muistan ne hetket, jolloin itketään ilosta, kun taakse jäivät mm. Ellan Kymppi ja Velin Vinke, sekä monta muuta huippuhevosta.  Näiden hetkien muisteleminen pistääkin kyynelet silmäkulmiin. Ruuna on nyt ja aina upea. Vien ensikerralla sille ison kasan porkkanoita, pelkästä rakkaudesta sitä kohtaan.

Arro Careliano, hevonen, jonka luottamus täytyi todenteolla ansaita. Kun ensimmäisen kerran ruunan kohtasin, se osoitti harvinaisen selvästi, että ei minua tunne, joten ei täysin luotakaan. Myöhemmin, pienen työstämisen jälkeen meidän välille syntyi ystävyys. Opin sen kanssa paljon - niin paljon, että en osaa niitä kaikkia edes tämmöiseen kuvanmittaisiin pätkiin laittaakkaan. Tärkein asia, mitä Arron kanssa opin, oli varmaankin se, että kärsivällisyys palkitaan, ja luottamus ansaitaan. On tärkeää että hevosta osaa edes hieman lukea, kun sen kanssa tekee työtä. Kuten olen aina sanonut, jokainen hevonen on yksilö, ja se ei muuksi muutu. Arron ansiosta ymmärsin entistä paremmin sitä, miten eri hevoset voi kokea erilaisia asioita. Toinen voi rakastaa päähän koskemista, ja toinen voi sitä aristaa. Toinen vihaa kumisualla rapsuttamista ja tuntee sen ahistavaksi, kun taas toinen rapsuttelun  aikana on vain huuli pitkälle hamuten jotain, jota voisi itsekin hoitaa samaan aikaan, sillä tuntuu niin ihanalta. Kuullostaa yksinkertaiselta. Todellisuudessa, tämäkin on paljon enemmän kuin arjen pieniä asioita. Se on tärkeä asia, joka pitää ottaa huomioon aina jokaisen eläimen kanssa, kenen kanssa tekee työtä. 

Stormur Frá tever holtum myrum, eli lempinimeltään Murri, on islanninhevosruuna, jonka merkitys elämässäni on niin suunnaton, että kukaan ei edes sitä voi ymmärtää. Tämä ruuna, on ensimmäinen aivan ikioma hoitohevoseni, mitä minulla on ikinä ollut. Se oli erittäin vanha jo silloin kun aloin sitä hoitamaan, ja se oli kuollessaan 27-vuotias vuonna 2007. Murrin kuolemasta on aikaa jo yli kuusi vuotta, mutta muistan selvästi, kuinka aina tallille mennessäni juoksin ensimmäisenä laitumen reunaan tuomaan herkkuja vanhukselle. Sitten siivosin karsinan, laitoin ruuat ja juoman, ja myöhemmin otin ponin sisälle, harjasin sen, ja kävin ehkä ratsastamassa sillä. Se oli kuin oma poni, hoidin sitä lähes joka päivä muutaman vuoden ajan. Kun Murri kuoli, kaikki oli tyhjää. Iso pala sydämestä lähti pois, mutta vieläkin tätä ainutta yhteiskuvaa katsoessani tunnen että se on täällä jossain seurailemassa tilannetta. Kuljin sen vierellä loppuun asti, ja kuljen edelleen. Muistot eivät koskaan katoa. Murri on ansainnut levon vihreillä laitumilla.

Belrose, pikkuinen Ruusu, joka putkahti maailmaan emänään Tomali Du Ling, 26.4.2009. Muistan sen aamun. Olin Jennillä yötä. Kuulimme Tomalin varsomisesta, ja lähdimme suoraan Jennin vaarin kyydillä tallille katsomaan pienokaista. Karsinassa makoili nätti tähtipäinen varsa. Ruusu on opettanut sen, millaista on kasvattaa hevonen varsasta aikuiseksi. Olen saanut olla tekemässä suurta ja tärkeää työtä, tämän varsan hoitajana. Se on ensimmäinen varsa, jonka opetuksessa olen ollut joka päivä mukana. Sen ansiosta on ollut helpompaa ymmärtää myös vanhempia hevosia, ja osaa arvostaa niitä hevosia, jotka on hyvin kasvatettu. Jos varsaa ei kukaan koskaan opeta, eihän se voi mitään osatakkaan. Se on karu totuus. Vaikka varsa olisi minkälainen, jonkun tehtävä se on opettaa. Ruusu oli helppo tapaus, ja se on luonteeltaan aina ollut erittäin sosiaalinen ja luottavainen. Kun se ensimmäisen kerran nousi jaloilleen, ei mennyt paria tuntiakaan, kun se tuli jo nuuhkimaan karsinan ovelle kättä, ja antoi rapsuttaa.

Costatantisoldi. Ensimmäinen hevonen, joka asusti monen hevosen ammattivalmennustallilla.  Se oli minun passihevoseni koulun alusta ruunan lähtöön saakka. Kosti oli luonteeltaan aivan loistava persoona: se oli hoitaessa lähes terapeutti ja ajaessa sillä oli kuitenkin menohaluja. Olen joskus sanonut, että jos Kostin luonteella varustetun miehen jostain löytäisi, niin olisin varmaan onnentyttö. Näin taisin todeta jo heti silloin, kun olin sen ensimäisen kerran läpi harjannut. Ruuna opetti minulle paljon, joka asiassa. Se opetti, että kaiken suuren tallin tapahtumien keskipisteessä on kuitenkin hevonen. Vaikka puhutaan paljon rahasta, puhutaan paljon starteista ja hiiteistä, aina keskipisteessä on hevonen ja sen hyvinvointi. Ilman hyvinvoivaa hevosta, ei ole mahdollisuutta raveissakaan pärjätä. Kostin harjausta, rapsutushetkiä ja kaikkea mitä sen kanssa sai tehdä onkin jo kova ikävä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.





Tässä on viisi hevosta, jotka ovat elämäni yhdet merkittävimmät otukset. Nämä eivät kuitenkaan ole kaikki, vaan niitä on lisää, kuten jo sanoin, monta eläintä on mahtunut jo näihin vuosiin. Muutaman nimen lisään vielä tähän loppuun, osoittaakseni, että nämäkään nimet, eivät ole häipyneet mielestäni, vaikka ne tällä hetkellä voivatkin olla etäisempiä, tai vaikka ihan lähelläkin.

 Lady Devil

Imp Brave
Reissu-Victor
Savannah Raider
Lola-Mi
Wicked Daylight
Ditchback Don
Bridget Queen
Costatantisoldi
Vinkun Kunkku
Babaya
BWT Moneytalks
Belrose
Belpion
Belari
Stormur
Speedy Richard
Sea Sick Sam
Candy Love
Rina Pedro
Trille II
Doly
Trillan
Arro Careliano
Benita Håleryd
Alice Håleryd
Urban Express
Lassi
Pelarin Karita
Pelarin Kamilla
Pelarin Tähti
Tomali Du Ling
Stormy Mood
Nixmos Victor
Hevi-Lieska
Queen of Croft
Witwos Talisman

Ja monet muut.