Seidi ja Devil, 2 vuotta!

 

Tasan kaksi vuotta sitten, 17.8.2011 tallin pihaan kaarsi valkoinen hevosrekka. Autosta tuli ulos kuvankaunis nuori tamma, jolloin totesin sen olevan hienoin hevonen mitä olen nähnyt. Myöhemmin tamman rauhoituttua päästin sen ulos. Se juoksenteli tarhassaan, välillä ruohoa haukaten.

Kuullosti varmasti unelmalta. Tuosta ihanasta rakkaudenosoituksesta jätän pois sen, että seuraavassa hetkessä tamma ei antanutkaan enää kiinni kolmeen päivään, ja lintsasin koulusta sen takia, kun yritin saada sitä kiinni. Hmm. Kyllä silloin tirautti kyyneleitä, ja mietti mitä oikein oli ostanut. Mutta aika kultaa muistot, ja ilman Devilin tammamaisia piirteitä, ja sen aiheuttamia kriisitilanteita en olisi ikinä osannut kasvaa hevosenhoitajana ja omistajana. En varmasti ikinä. Siitä olen täysin varma.

Devil antoi kuitenkin kiinni, kun sain siihen luottamuksen rakennettua. Sen jälkeen se ei ole kertaakaan yrittänyt lähteä minua karkuun kun haen sitä tarhasta, vaan se tulee höristen vastaan, ja alan rapsuttamaan sitä. Se terävän ja tammamaisen luonteen taakse kätkeytyy hellyyden kipeä sielu, joka rakastaa huomiota. Ja kun sen saa siitä kaivettua esiin, on päässyt jo pitkälle.

Kun ostin Devilin, pyrin ajattelemaan että se on vain hevonen, koitan saada sitä treenattua, ja sitten katsotaan mitä tehdään. Mutta kun tuli vaikeuksia aina uudestaan ja uudestaan, esimerkiksi se hengenvaarallinen ähky joka oli viedä tamman hengen parikin kertaa, ne antoivat minun ymmärtää, että rakastan tätä hevosta parhaana ystävänä, enkä vain hevosena. Sen jälkeen minulle on ollut ihan sama onko se koskaan elitloppet voittaja, vai onko se vain paikallisravikilpuri, kunhan se on luonani. Se on kaunein tamma, kuten jokaisen tammanomistajan mielestä varmasti oma on kaunein. Onneksi en ole ainut joka sanoo Deviliä kauniiksi - sehän on varsinainen prinsessa.

En osaa sanoin kuvailla, mitä tunnen Deviliä kohtaan. En tiedä onko se rakkautta, vai jotain. Se on nimittäin niin uskomaton yhteys, että en tiedä enää millä sanoilla sitä kuvailisin. Tuntuu, että ymmärrän sitä, ja se minua. Välillä tuntuu kuin juttelisimme, vaikka emme puhu mitään. Se viettää aikaa kanssani aina kun olenkaan näköpiirissä. Se tulee katsomaan, jättää ruokansa siihen, ja sen mielestä ihmisen näkeminen ja seuraaminen pitkin tarhaa on tärkeämpää. Se onkin antanut minulle monta kertaa kyyneleet silmiin, kun tuntuu että se osaa arvostaa sitä, mitä sen kanssa teen. Se on ihan uskomatonta.

Se on nuori, ja se on vähän tyhmä. Se on tamma. Mutta se ei haittaa, sillä kaikki me saadaan kasvaa rauhassa. Hyväksyn sen kasvuvaiheen, ja se hyväksyy minun. Sen takia varmaan tulemmekin hyvin toimeen. En voi sanoa että yhtäkään päivää en ole katunut. Voin sanoa, että monta asiaa olen oppinut, silloin kun on kaduttanut! Kiitos Devil, rakkain tyttöni!

Paras tamma. Lady Devil ♥