Haastetta Jennalta

Avainsanalista
Avainsanalista on haaste jossa sinun täytyy kuvailla itseäsi blogisi nimen kirjainten mukaan. Haasta vähintään 3 kaveriasi tekemään tämä. Muista kiittää haastajaasi ja laittaa linkki blogistasi hänelle. :)

Haastan: Aneten, Emmin
ja Kirsin!


 
Haaste:

1. Laita blogisi nimen kirjaimet allekkain (voit käyttää lyhennystä tai yhtä sanaa jos blogillasi pitkä nimi).
2. Seuraavaksi muodostat jokaisesta kirjaimesta adjektiivin eli kuvaavan sanan sinusta. Halutessasi voit perustella miksi kuvailit itseäsi juuri niillä sanoilla.
3. Julkaise postauksesi ja haasta ystäväsi.


P = Positiivinen, melkein aina :D!
I = Iloinen!
R= Runollinen, tai ainakin silloin kun saan biisin teko inspiraation.
U= Unelias, kouluaamuina.
N= Notkea. Se olikin sarkasmia.

V= Vastuullinen, olen kuin äiti haastetuille. Ainakin parille! ;)
I=  Ihana tietenkin. ( Devilin mielestä aamuruokinnan aikaan)
E= Eloisa.
M= Musikaalinen, tarviiko sitä enää perustellakaan.
Ä= Älykäs.. Khihihi. Ainakin fysiikassa, varsinkin kokeissa!
Ä= Ärsyttävän asiallinen riideltäessä. Näin kommentoi Emmi. Emmi on kerran kuullut kun "riitelin"  yhden tyypin kanssa ja kommentoin aina vain asiallisesti. Riitely on joutavaa, sanokaa mun sanoneen.

"Tukkikuorman metästä, se jaksaa monta vetästä, Luoja sen vahvaksi loi. Voimalla kauran se kiskoo kyntöauran, tyrtyr hopotihoi"

Olen huomannut, että tämä kuulumispostauksen kirjoittaminen on minun kohdallani aika vaikeaa. Ensin mietin kauan aikaa mistä kirjoittaisin, ja seuraavaksi mietin, että mistä alottaisin. Sitten kun aloitan, niin ensin on pakko kirjoittaa siitä, kuinka haastava kuulumispostaus on! Mutta loppujen lopuksi tekstiä saattaakin tulla jopa niin paljon, että sitä ei jaksaisi lukea. Se on pieni ristiriita. Se on vähän kuin terveystiedon kirjan takana oleva sanasto, asiat lueteltuna satunnaisessa järjestyksessä.

Aloitan ensin siitä, että Otto sai uuden hoitajan. Uusi hoitaja on Veera Manninen, ja hän kirjoittaa Ulkoavuilla blogia. Veera on taitava ratsastaja ja tulee Oton kanssa hyvin toimeen. On omistajana mukana katsoa heidän menoa vierestä. Veera ratsastaa Ottoa säännöllisesti, ja ruuna on ihan yhtäkkiä kehittynyt huimasti Veeran kanssa. Toivottavasti saan nyt materiaalia lisää, kun hän huomenna käy hevoset hoitamassa. Käykää myös katsomassa hänen blogiansa!

Olin viime viikolla sairaana. Olin koko viikon poissa koulusta, mutta keskiviikkona lähdin kotiin Kokkolaan, kun tauti ei mennyt ohi. Kävin torstai aamuna sitten lääkärissä, ja sain loppuviikon ajaksi sairaslomaa, ja lääkäri totesi saman mitä yleensä aina saa kuulla, eli " tätä on juuri nyt liikkeellä." No lepäilin siinä sitten, ja olen nyt suunnilleen iskussa.. Tai no, en nyt menisi kuntoa liiaksi kehumaan, sillä kyllä kokoajan on hieman heikkona, mutta toivotaan että mitään pahempaa ei nyt tulisi.

Sunnuntaina oli sisaruksieni rippijuhlat, ja Kallio oli siellä soittamassa triona. Soitimme puolen tunnin ajan muutaman vieraan kappaleen, ja loput sitten omia. Juhlat ja konfirmaatio meni hyvin. Illalla sitten menin Ykspihlajaan Tervetuloa Kotiin - iltaan. Kuns sieltä tulin, menin hoitamaan hevoset iltakuntoon, ja avattiin Iskän kanssa uusi paali ulos. Sitten olikin aika palata takaisin Kaustiselle koulun pariin.

Maanantaina sitten aamu alkoi kengityksellä. Meni ihan hyvin, ei sen suurempia ongelmia. Sitten iltapäivällä meillä oli ravihevosen hoitoa teoriassa, ja tein keskeneräisen matotyön loppuun. Se matotyö on esitelmä, jossa kerron kolmesta eri loisesta. Tuntien ja päivällisen jälkeen lähdinkin sitten talliin, pesin mm. hevosen, laitoin pari valmiiksi ajoa varten, ja sitten lähdin mukaan takaa-ajamaan ja opettamaan varsaa. Varsa oli fiksusti, ja toimi hyvin, jopa yllättävän hyvin.

Tänään olenkin aamusta ollut ensimmäisenä korttikurssin volttausharjoituksissa, ja nämä harjoitukset alkavat käymään vähiin. Loppukoe meillä on 4.10, ja saa nähdä pääsenkö läpi ollenkaan. Emmi on todennut monta kertaa, että pessimisti ei pety. Tässä asiassa olen kyllä pessimisti, mutta toivon tietenkin parasta sisimmissäni. Heti volttiharjoitusten jälkeen lähdin Kokkolaan Keskipohjamaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistyksen, ja Bosse Ryn yhteiseen koulutuspäivään, ja sieltä pääsin neljän aikoihin lähtemään. Siinä ennen Kaustiselle lähtöä kerkesin käydä pikaisesti jopa kotona moikkaamassa kaikkia rakkaita, perheestä eläimiin. Siellä Devil ja Otto tyytyväisenä rouskutteli niiden lempiheinää. Vein niille muutaman leivän, ja sitten halit sekä pusut. Sitten oli pakko palata Kaustisen arkeen.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa lukiolle koko päiväksi, sillä minulla on terveystiedon koe. Olen päntännyt paljon, mutta tuntuu ettei mitään jää päähän. Tässäkin vain kirjoitan postausta, vaikka terveystiedon kirja kiljuu koneen toisella puolen. Pitäkää peukkuja huomiselle! Mutta nyt taidan palata tuon rakkaan oppiaineen pariin, että siitä pääsisin joskus läpikin. Se olisi ihan suotavaa näin lukiolaisena.

Videopostausta eilliseltä

Tämmöistä perjantaina Oton hoitajan, Veeran kanssa!

Joko tunnet aakkoset..

Kauan kauan sitten, kaukaisessa maassa.

Hieman haasteen omaista, mutta ei kuitenkaan. Kerron mitä aakkosista tulee ensimmäisenä mieleen. Tervemenoa mielenkiintoiselle matkalle. Sulkekaa matkapuhelimet.



A ;   Ainola ajat! Kauan sitten tuli hoidettua tällä yksityistallilla, ja sitä kautta Otonkin löysin.

B ;  Belrose, ensimmäinen varsa, jonka opetuksessa olen ollu mukana päivittäin, entinen hoitovarsa.

C ;  Costatantisoldi, ensimmäinen passihevonen Kaustisella.

D ;  Devilin saaminen, mielenkiintoinen muisto! Tulee mieleen sen odottaminen, 17.8 aamuna.

E ;  Etelä. Ulkomaan matkat perheen kanssa. Viimeisin reissu oli 2007, ja paikka Gran Canaria.

F ;  Fakiiri. Tein joskus postauksenkin aiheesta, kun Devil saa käännettyä loimet täysin ympäri ilman että aukaisee yhtäkään remmiä, tai hajottaa niitä. Hmm, en tiedä vieläkään miten se on mahdollista.

G;  Grafiikka. Juuri sain ulkoasun vaihdettua, Jes!

H;  Hevosharrastus alkoi 3 vuotiaana kun ensimmäisen kerran istuin hevosen selkään.

I; Isi! Mulla on maailman paras iskä!

J; Jonttu. Jonttu on oma leijonanharjaskanini, joka tuossa lattialla makoilee tälläkin hetkellä.

K: Kouluratsastus. Sitäkin olen harrastanut, ja ihan tavoitteellisestikin.

L; Laukka. Muistan Oton ensimmäisiä laukka askeleita selästä. Olin pojasta niin ylpeä!

M; Maalitolppa, ja Devilin pelot siihen. Nikulan radan maalitolpassa on semmoinen peili, ja aina kun mennään yritetään siitä ohi, niin Devil yrittää tehdä u-käännöksen.

N:  Naruriimut, jotka ostin joskus kärkkäiseltä. Joskus pitäisi niitäkin käyttää, enemmän.

O: Ottis! Unelmieni mies! Huippuruuna!

P: Pelarintalli, ja kaikki siihen liittyvät muistot. Kiitos ♥!

 

Q ;  Queen of Croft. Muistan kuin eillisen sen kun se kurkki pikkuisena puolivuotiaana karsinastaan.

R;  Ravit. Raviurheilu. Kaikki Pelarintallin kautta.

S; Suru. Hoitohevosen kuolema.

T; Taikataikina! ;) Teen niin hyviä muffinsseja, enkä kerro niiden reseptiä!

U; Uimataidoton. Olen puhunut.

V/W ; Vellun talli, siellä oppiminen!

X: X-ärsytys. "ks" muutetaan x. Esimerkiksi Onneksi, on Onnex. Miksi se ärsyttää? En tiedä.

Y: Ylioppilaaksi joskus?

Z: Zombie. Olen erään henkilön mielestä aina niin kalpea että näytän zombielta. Kohteliaisuus?

Å; Åke Svansted! Ei tullu mitään muuta mieleen!

Ä: Äiti! Mulla on maailman paras äiti!

Ö:  Öökkösinä sama uudestaan? Ehkä ei.

Jostain syystä nämä kuvat oli vähän mun osalta semmosia, jotka voisi vaikka sensuroida! :D

Ensimmäiset volttiharjoitukset hevosen kanssa, huomenna!

Eilen jaettiin numerot, joilla vedetään läpi kurssin ensimmäiset volttaukset hevosen kanssa. Ensimmäisenä saan voltata numerolla 8, sen jälkeen numerolla 1 & 3. On hieman epävarma olo vielä, ja hieman jännittääkin. Toivon mukaan kaikki onnistuu ilman sen isompia ongelmia, kuten kauheita ketjukolareita. No tuskin niitä tulee, mutta kaikkeen pitää varautua. Eihän siinä muu auta. Ei riitä että ite osaisi, toisenkin pitää osata. Kolariinkin kun aina tarvitaan kaksi kappaletta.

Itsellä ainakin on helppo hevonen, sillä sain entisen passihevoseni Viken (Wicked Daylight) volttausharjoituksiin. Se on kokenut konkari, joka tietää mikä näiden harjoitusten idea on. Se toimii, tai ainakin niin sanottiin. On mukavempaa varmasti harjoitella toimivalla hevosella, kuin semmoisella, joka ei toimi yhtään. Tässä on hitaus valttia. Kilpa piiskakin pitää aamulla vielä jostain etsiä. Pitää ajaa piiskan kanssa, sillä se vaaditaan loppukokeessa. Toivottavasti pääsen sen läpi.

Mitäs muuta. No tänään kuvailin my daytä kuvina, mutta unohdin kuvata osan päivän jutuista, joten julkaisen sen vasta huomenna tai ylihuomenna. Lisäksi on kai mainittavaa se, että "Linkkaa blogisi" kilpailun tulokset ovat ilmestymässä ihan lähipäivinä, tänään on ollut kauhea kiire, joten en ole kerinnyt vielä sitä katsoa kokonaan läpi. Mutta siinä pidän teitä jännityksessä, ystäväni!

Tänään olin kengittämässä myös erästä suomenhevosta. Kaveri meinasi olla hieman hankala yksilö, mutta kengät on jalassa, ja hevonen kiltisti karsinassaan syömässä yöheiniä. Unelmana olisi joskus kengittää niin kuin ammattilainen, ja sitä kun ei opi jos ei tee. Ei auta kuin kengittää!

Huomisen päivään tosiaan kuuluu aamun volttiharjoitukset, valjastöitä, ja teoriatunnit, sekä illan päätteeksi iltatalli VEP:illä. Illalla Kallio treenaa Kaustisella 3.10 tulevaa keikkaa varten, ja sinne olisi tarkoitus mennä. Myöhemmin sitten jatkan kilpailun tuloksien syvällistä pohtimista. Liikaa hyviä blogeja tarjolla, on selvästi valinnan vaikeus. Mitäs kirjoitatte niin hyviä blogeja. Haha!  Huomenna jatketaan, volttauksen merkeissä!

Ikävää

Mistään et suurempaa rakkautta löydä, kuin mikä ristissä Golgatan on, sillä kun sen kerran sydämessään tuntea saa, sen tietää, ja tajuaa. Ettei mitään ole maailmassa valtavampaa, ei mitään, ei mitään.

On kirjoitusfiilis. Mutta nyt ei ole kirjoituksen aiheena hevonen, ja kaikki niihin liittyvät asiat. Haluan purkaa omia, tämän hetken ajatuksiani johonkin, ja päätin, että blogi saa olla se paikka, sillä täällä ei ole määritelty sanojen määrää, ja tekstin pituutta, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Siksi haluan kirjoittaa sitä, mitä tunnen, sitä mitä ajattelen. Haluan kirjoittaa siitä ikävästä, jota tunnen, juuri tällä hetkellä.

Minulla on ikävä viime kesää. Minulla on ikävä kesää 2012. Minulla on ikävä kesää 2011. Kesä - se ei ole yksinään se merkittävin asia, vaan se mitä se sisälsi. Nämä kolme mainittua kesää ovat sisältäneet elämäni tärkeimmän asian, nimittäin rippileirin. Rippileiri, on sanana kaksi osainen, aika lyhyt sana. Mutta se sisältää elämäni tärkeimmät asiat, yhteen pakettiin koottuna. Nämä leirit ovat olleet kahden viikon mittaisia leirejä Ohtakarissa. Ohtakari on saari, jota ympäröi meri. Sitä ympäröi meri, jonka rannalla istuen on saanut lähettää ajatuksia ilmaan, ja se on meri, jonka äärellä olen ensimmäisen kerran rukoillut.

Kun kelaan aikaa taaksepäin, voi teillä lukijoillakin olla helpompaa ymmärtää se, mitä tosiaan tarkoitan. Palaan ajatuksissani vuoteen 2011. Palaan kesäkuun ensimmäisiin päiviin, jolloin eräs tyttö valmistautui vastentahtoisesti rippileiriin. Se tyttö edellisenä iltana ennen leirin alkua, otti kännykän, ja oli soittamassa leirin papille, ja perumassa menonsa sinne. Niin vastentahtoista oli leirille meneminen, niin paljon olin koko hommaa vastaan. Mielestäni se oli niin valehtelua, kuin voi enää kukaan tehdä. Se ei voinut olla totta, ja sen vuoksi en uskonutkaan siihen. Mutta tämä tyttö kuitenkin lähti leirille. Joka ei ollut vain leiri, vaan tie johonkin suurempaan.

Se tyttö näki unen. Unen joka ei ollut vain uni. Silloin  hän ymmärtää asian, ja vastarinta murtuu. Nyt saan olla vapaa, ja elää, kohti päämäärää.  Päämääräni on se, minkä kaikki voi arvata. Tämän kilpailun tahdon juosta loppuun saakka. Siihen asti että pääsisin ylittämään kalkkiviivan, joka on maalin merkki. Ennen sitä on edessä ehkäpä monta vuotta. Sillä välin teen parhaani ja luotan että olen saanut kaikki virheeni anteeksi. Olen isosena, ja yritän päästä auttamaan eri leireille. Soitan gospelia, bändin kanssa, ja yksikseni. Kerron sanomaa laulujen sanoissa. Se on sitä mitä haluan tehdä, ja se on sitä, mihin tunnen kykeneväni. 

Rippileirit ovat olleen elämäni parhaita hetkiä. Olen saanut olla leiriläisenä, ja olen saanut olla hankala semmoinen. Olen ollut hiljaa, enkä ole puhunut kenellekkään kunnolla siellä. Halusin vain olla varsinainen "kovis". Halusin osoittaa mieltä tällä tavalla, ja halusin sillä kertoa että ei kiinnosta. Silti minut on hyväksytty joukkoon, silti olen päässyt osaksi sitäkin leiriä, 2011. Sinä vuonna löysin kotitien. Sen jälkeen olen saanut olla isosena, kahtena kesänä. 2012 kesä jännitti, sillä se oli ensimmäinen kertani isosena. Mutta leiri meni hyvin, ja taas sain lahjaksi sen, että sain elää mahtavat hetket sielläkin. Tämäkin kesä oli taas yksi osoitus siitä, miten paljon sitä kaksiviikkoista rakastan. Nämä kesät ovat olleet yksi parhaimmista hetkistä, mitä olen saanut.

Kun tulee syksy, alan monesti miettimään ja muistelemaan näitä hetkiä. Tajuan aina uudestaan, kuinka sitä ikävöinkään. Ikävöin aikaa jolloin sai olla kokoajan avoimesti tärkeimmän asian äärellä. Ikävöin iltahartauksia, Ohtakarin ristiä, Ohtakaria, ystäviä, kaikkia opetuksia. Ikävöin yhteisiä ja itsenäisiä löytöjä näiden asioiden äärellä. Välillä suljen silmät ja palaan näihin hetkiin. Hetken päästä herään, ja sain muistoista voimaa kohti seuraavaa etappia.

Tällä hetkellä seuraava mahdollisuus tämmöiseen on Jatkis, eli jatkoripari Ohtakarissa. Toivon että saan mahdollisuuden sinne pääsemiseen. Se on se, mitä tällä hetkellä tarvitsen. Haluan ystävien kanssa tärkeimmän asian pariin. Sitä olen odottanut, sinne minä tahdon. Toivon, että minut sinne johdatettaisiin, vaikka välillä meneminen tuntuukin mahdottomalta kaiken  koulutyön ohella. Moni ei ymmärrä kuinka paljon yksi viikonloppu merkitsee. Se merkitseekin niin paljon minulle, että teen kaikkeni tavoitteen eteen. 

Tässä pientä purkautumista ja avautumista ajatuksistani tällä hetkellä. Nyt on vapaa olo, ja hyvä mieli. Palaillaan hevosellisissa merkeissä! :)

Ohtakarin iltaa rippileirillä.

 

Kuukauden henkilö Anette Arnberg "Täysillä eteenpäin"

                                                         Ratsastusta ja raviurheilua                                                           
Kaustisen Raviopistossa opiskelee tyttö, joka aloitti ratsastamisen ensimmäisellä luokalla. Tämä henkilö on Anette Arnberg (15) Viitasaarelta. Hän aloitti ratsastamisen Siipolan tallilla, Viitasaarella, jossa hän kävi neljän vuoden ajan. Kun hän lopetti Siipolan tallilla käymisen, hän siirtyi Hallamäen ratsutallille. Siellä hän on viihtynyt viiden vuoden ajan, ratsastusta ja raviurheilua harrastaen. Raviurheiluun Anette lähti mukaan kaverin innostamana. Siitä hän päätyikin opiskelemaan Kaustisen Raviopistoon, ilman että muita vaihtoehtojakaan olisi ollut.

 Anetella on tällä hetkellä kolme hoitohevosta Viitasaarella.  Yksi niistä on tällä hetkellä Anetella ratsuopetuksessa oleva  kaksi vuotias varsa, Amandas Epge. Hän aloitti ratsuopetuksen varovaisesti, ja niinhän se on hyvä aloittaa, sillä hevosen pitää kyetä tekemään sitä työtä ehkäpä koko loppuelämän ajan.

" Aloitimme opetuksen totuttamalla varsaa satulaan, vain vähän kerrallaan. Kun homma etenee, varsa on saanut myös talutusta satula selässä, ja se on toiminut tähän mennessä hyvin." Anette kertoo projektistaan.

Muita hoitohevosia Anetella on vielä kaksi. Yksi niistä on 15 vuotias suomenhevonen Voken Lumo. Se on hevonen, jolla ei ikä paina. " Voken Lumo on energinen ja päättäväinen Suomenhevonen. Siitä ei ikinä uskoisi, että se on jo sen ikäinen, sillä välillä se käyttäytyy kuin pieni varsa." Anette kertoo nauraen hoitohevosestaan.  Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on mainittava vielä yksi hevonen, kenen kanssa Anette työskentelee. Hänen hoitohevosiinsa kuuluu myös Tooting Bec Wreck, lämminverinen entinen ravuri, joka tuli suoraan radalta Aneten hoivaan.

" Tooting Bec Wreck tuli suoraan radalta, ja sitä alettiin käyttämään ratsuna. Se on estepainotteinen, ja sen kanssa olen käynyt yhdet estekilpailut, jossa tulimme toiseksi." Anette kertoo kysyessäni lisää tästä mielenkiintoisesta lämminverisestä.

Monet lämminveriset ovatkin hyviä hyppäämään. Tooting Bec Wreck hyppää sujuvasti 90cm. Entisestä ravihevosesta on mahdollista saada ratsu, ja tämänkin hevosen kanssa sen voi todistaa.

Anetella on ollut myös mahdollisuus omaan hevoseen. Hänen entisen vuokrahevosen oli tarkoitus tulla hänen omistukseensa, mutta valitettavasti kävi toisin. " Poni jouduttiin lopettamaan. Sen jalat alkoi vaivaamaan." Anette kertoo tapahtuneesta.

Anetella on ollut myös ajo opetuksessa shetlanninponi, jonka opetus sujui hyvin. Kokemusta siis hevosten ja ponien opetuksesta onkin hänellä paljon, ja lisää oppia hän saa Kaustisen Raviopistossa, kun varsoja tuodaan koululle opetukseen.


Anette on ratsastanut monta vuotta, mutta tavoitteita hän ei ole itselleen asettanut. " Olen suorittanut c-merkin, ja kilpaillut muutaman kerran. Käyn liikkuttamassa myös tasokkaampaa kouluratsua, jonka kanssa on kiva kokeilla haastavempiakin asioita. " Hän kertoo ratsastusharrastuksestaan. Raviurheiluun Anette sai ensikosketuksen kaverinsa kautta joka vei hänet raveihin. Silloin innostus lähti kasvamaan, ja myöhemmin tavoitteena oli pelkästään päästä Kaustisen Raviopistoon. Hän pääsi mukaan, ja on saanut oppia uusiakin asioita. " Esimerkiksi kengitys oli uutta, ja sitä on ollut hyvä oppia täällä. "

                                              
Aneten "esikuva" on suomenhevonen Jokivarren Kunkku. Hän oli hevosen kanssa tekemisissä Tet-viikolla ( työ elämään tutustumisviikko) Ojanperällä.  Anette kertoo hevosen olevan hänen arvostuksessaan, koska se on mm. osoittanut nousukuntonsa viime Kuninkuusraveissa. Jokivarren Kunkku on esimerkki siitä, miten noustaan vaikeuksista voittoon.  Se on hevosessa uskomaton piirre.

Kysyin Anetelta hänen omista haaveistaan. Anette vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi omana haavena olevan oma talli, jossa hän valmentaa sekä ratsuja että ravureita. Ulkomaille menoa hän ei ollut suunnitellut, ainakaan vielä.

                                                               Tapaturma altis?                                                                          Haastattelun päätteksi Anette kertoo tapaturma alttiudestaan, ja siitä, kuinka paljon apua on kaikenmaailman turvavälineistä. Turvakengät, kypärä ja turvaliivi ei varmasti ole näissä tilanteissa haitaksi, kun onnetomuuksia voi sattua vähän väliä, ja aina ei ole mitään erikoista syytäkään. Anette kertoi muutaman tilanteen, jossa olisi voinut käydä huonomminkin.

" Kerran olin ajamassa kaverini kanssa, ja juuri samaan aikaan eräs mies tuli ruohonleikkurilta aika läheltä. Hevoseni säikähti, ja kaverini tippui ensin kärryiltä. Jäin jalasta kiinni kärryihin, ja raahauduin perässä tallille asti. Lonkka vähän vaurioitui. Kaverini loukkasi kätensä. Onneksi ei käynyt pahemmin"

Toinen tapaturma sattui kun hirvi tuli kentän reunalle eräällä ratsastusreissulla. Kun he olivat menneet talliin, Anette tippui polvilleen lattialle, ja luunsiru irtosi polvesta. Anette ei missään vaiheessa ole kerennyt miettiä edes kammoa, vaikka mitä on sattunut.

" Täysillä eteenpäin vain! Semmoista on hevosurheilu" Anette kommentoi nauraen.

Käykää katsomassa myös Aneten blogi TÄMÄN LINKIN takaa! 

"Huonot tallitavat, eli stereotypiat ovat hevoselle selviytymiskeino"

 

 

Kirjoitin juuri äsken tässä tunnilla referaatin otsikon aiheesta, ja jäin sitä syvällisesti pohtimaan. Artikkelin kirjoittaja Jaana Pohjola, opiskelee soveltavaa eläinten käyttäytymistiedettä. Aiheen alta löytyy kysymyksiä ja vastauksia, mutta siellä oli myös kysymyksiä, joihin ei ollut varmaa vastausta, mm. stereotypioiden syntymisen syy ei ollut täysin varmaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan, jos tähän saadaan vastausta. Oletko jostain saanut tietää kysymykseen oikean vastauksen? Jos olet, kommentoi, ja muutenkin voit kertoa mielipiteesi asiasta.

 

Stereotypiat, eli huonot tallitavat ovat artikkelin mukaan stressin lievitykseen vaikuttavia lähes pakko oireita, joíta hevonen toistaa sarjoina. Ne on jaettu kahteen päätyyppiin, oraalisiin ja liikkeellisiin, ja jotkut näistä strerotypioista ovat hevosta vahingoittavia. Oraalisia stereotypioita ovat esimerkiksi  puunpureminen ja liikkellisiä ovat ne, jossa hevonen liikkuu, kuten kutominen ja kehän kiertäminen. Hevonen saa näistä stereotypioista mielihyvää, sillä ne vapauttavat endorfiinejä, joista hevonen sen hyvän olon, ja mielihyvän saa. Monen stereotypian hoitamiseen on kehitetty varusteita, joiden avulla hevoselta saataisiin kytkettyä nämä pois. Mutta tutkimuksen mukaan tämä ei poista hevoselta tätä pakko oiretta, vaan peittää sen, ja kun varuste otetaan pois ja uusi stressitilanne laukeaa, hevonen todennäköisesti altistuu stereotypiaansa uudelleen.

 

Kun kiertelee eri talleissa, voi huomata monta stressaantunutta hevosta, esimerkiksi isoilla talleilla. Devilikin tottui olemaan pelkästään Oton kanssa kotona, ja yhtäkkiä se vietiinkin Kaustiselle isolle tallille monen uuden hevosen kanssa, ja vähän ammattimaisempaan paikkaan. Devil ei viihtynyt isoilla talleilla, vaan se aloitti erilaisia huonoja tallitapoja, ja päätin sitten jättää sen kotiin. Saa nähdä, mitä se sanoo, jos se tulee Kaustiselle takaisin taas. Jos ei homma toimi, niin tamma saa mennä takaisin kotiin. Mielestäni on tärkeää elää hevosen ehdoilla näissä asioissa, eikä vain ajatellaa rahaa ja suuria voittosummia sekä mainetta. Hevosen hyvinvointi etusijalle.

 

Mielestäni jokaisella tallilla on tärkeää huomioida stressaava hevonen. Ja mitä tärkeintä, selvittää syy siihen, ja yrittää parhaansa mukaan lievittää sitä. Jos hevonen voi hyvin, se voi pärjätäkin. Mutta omasta mielestäni ja monen muunkin mielestä ei varmasti ole hyväksi hevoselle ja sen uralle mitä se ikinä tekeekään, jos se ei voi hyvin. Yritetään antaa hevosille mahdollisuus luonnolliseen elämään, niin hyvin kuin me se pystytään tekemään! :)

 

Onko sinulla jokin hyvä vinkki, esimerkiksi hevosten virikkeeksi? Jaa ihmeessä!