Mitä kuuluu? No ääniä nyt ainakin.

 
Tässä välissä on tapahtunut niin paljon kaikkea, että en ole kerinnyt edes sisäistämään sitä, mitä kaikkea on ollutkaan. Monesta syystä blogi oli hieman hiljaisemmalla käytöllä, mutta nyt alan taas palaamaan todelliseen ja normaaliin elämään, ja ryhdistäydyn tekemään niitä asioita, mitkä jäi vähemmälle näissä elämänvaiheissa. Yksi uusi juttu, mitä eilen tapahtui blogissa, olikin tämä uusi banneri, ja uusi ulkoasu. Vaihtelu virkistää, ainakin itseäni, ja kunhan lumet tulee maahan, ajattelinkin laittaa sitten hieman talvisemman ulkoasun. Olen myös suunnitellut eri postausideoita, joista yksi on joulukalenteri. Jos teillä on toiveita joulukalenteriin, niin ilmoitelkaa nämä tietooni, niin pyrin ne toteuttamaan! Yksi idea on suunnitteilla, ja sitä suunnittelin Oton hoitajan Veeran kanssa, ja toivotaan että tämä nyt voisi onnistuakin.

No mitä kaikkea onkaan tapahtunut? On ollut muutama keikka, ja erään ystäväni koira oli tuossa jonkin aikaa sitten iltahoidossa, polvi alkaa olla parantunut, se pysyy menossa mukana ainakin vielä, olen menettänyt rakkaimman ystäväni, Onni-koiran, poden lievästi stressiä kaikista tekemättömistä töistä, ja yritän selviytyä arkena ja kuvittelen olevani superihminen, joka ei koskaan osaa sanoa ei. Nyt olen edistynyt niin, että olen saanut aikataulutettua arkea, ja se on toiminut hyvin. Sen takia saan taas aikaiseksi kirjoittaa blogiin, kun en stressaa ihan jokaisesta asiasta, mitä pitäisi tehdä.

12.11, rakas ystäväni, 1.6.2000 syntynyt, eli 13 vuotias Onni koiramme nukkui ikiuneen, kunniallisessa iässä. Sen poismeno aiheutti suuren surun koko perheeseen, mutta onneksi tiedämme, että sen on nyt hyvä olla. Monia hyviä muistoja jätti rakas ystävä taakse, ja elämä ilman sitä tuntuu niin kovin tyhjältä. Onnin lähtö pysäytti minut taas miettimään sitä, että pitää kertoa rakkailleen ja vähemmänkin rakkailleen välittömästi, kuinka tärkeitä he ovat. Onni tiesi sen, että se oli minulle rakas, sen tein selväksi sille monesti makoillessani sen kanssa lattialla. Mutta niin usein ei tule sanottua ystävillekkään kuinka tärkeitä he ovat, ja sen vuoksi haastan teidät kaikki kertomaan läheisillenne, miten paljon heistä välität. Tähän haastan sinut, toivon että otat haasteen vastaan!

 Lauantaina oli mielenkiintoista ajella Devilillä. Vaikka keli oli mainio, ja mitään ihmeellistä ympäristössä ei ollut, Devil oli lenkin aikana enemmän ilmassa kuin maassa. Sillä oli kauheasti energiaa ja se kulutti sitä kaikenlaiseen hyppimiseen ja se jopa painoi oikeasti ohjille vähän väliä. Sillä ei ole ollut mitään normaalista poikkeavaa, ja pohdin kauan syitä tähän, kunnes eräs kaverini totesi suoraan päin näköä sen että "jos se on vain kehittynyt niin paljon, että se pitäisi ilmoittaa starttiin". Hetken aikaa tuijotin häntä, ja naurahdin että, ehkä ehkä. Pitäisi mennä hiitille ja kellottaa kunnolla, ja selvittää, mitä tulosta nyt on tapahtunut viime kerrasta. Pitää vaan saada joku kaveriksi, sillä yksin tämä tamma ei kyllä juokse metriäkään.

Sunnuntaina taas raivosi myrsky, ja aamun aikana rytisi puita nurin ihan kunnolla, ja tadaa, minnekkäs muualle kuin aitoihin. Korjattiin myrskyn laantuessa pienempi puoli, mutta laitettiin portti kiinni, että hevoset ei vielä pääse isolle puolelle, sillä kaatuneet puut aiheutti paljon ongelmaa sinne. No onneksi hevosilla on silti hyvin tilaa olla ulkona, ja enemmän ne aikaa viettäisi muutenkin siinä. Onhan niillä siinä heinäpaali, ja vapaa heinä.

Tämmöistä siis kuuluu tännepäin, kaikkien äänien lisäksi. Palaillaan astialle!