Puhelimen muistikortin kätköistä..

Otsikkona Puhelimen muistikortin kätköistä. Ne ketkä olivat oikein fiksuja, lukivat rivien välistä suoraan erään asian. Ja se asia on; Erittäin heilahtaneita ja epämääräisiä kuvia tulossa! Mutta ajattelimpas toteuttaa tämmöisen tällä kertaa, kun monesti oon sitä miettinyt. Aina ei vain satu kamera olemaan lähettyvillä silloin kun sitä oikein paljon tarvitsee, ja kännykkä on lähes aina mukana, ihan sama minne on sitten menossa. Yllä oleva kuva on otettu viime perjantaina kotona ollessani, juuri kun pääsin kotiin Kaustiselta. Lunta oli hieman tuprutellut tulemaan, ja heti ensilumena lähes 30cm. Oli mielenkiintoista lukea uutissivuilta, kun kerrottiin että Kokkolassa oli satanut eniten lunta. Kommentit uutiseen oli aika mahtavia, mm. Onneksi me ei asuta tuolla. Mutta mielestäni lumi on positiivinen asia; niin kauan kuin siitä ei tule loskaa, ja pakkanen pysyy tarpeeksi samanlaisissa lukemissa, eikä tulisi mitään kauheita hirmupakkasia. 

Kun katson näitä kengitysvehje kuvia, en voi kuin hymyillä; ääneen. Muistan niin elävästi ne Devilin kengitysyritykset kun tamma oli oikein uhmaikäinen. Kenkiä ei saanut edes ammattilaiset jalkaan. Loppujen lopuksi tamma antautui ja kahden viikon kengittäjä ramppauksen jälkeen se oli vaihdettu jo kunnon kenkiin. Onneksi. Nyt olisi taas aika kengittää neiti hokkikenkään, että päästäisiin treenaamaan kunnolla taas. Kun lumi yllättää yhtäkkiä lokakuussa, niin ei sitä yksinkertaisesti kerkeä varautua hokkikenkiin.

Näistä kuvista tulee ensimmäisenä mieleen ne parhaimmat muistot. Lähinnä kaikki parhaimmat ratsastus ja treenausmuistot perustuu siihen, että olen parhaan kaverini Jennin kanssa treenaamassa. Treenaamisessa aika kuluu äkkiä, ja naurua riittää. Varsinkin silloin kun läähätän toppahaalari päällä Oton selässä montelenkillä, ja Jenni huippukuntonsa kanssa vain jaksaa monta kilometriä putkeen! Otosta tulee myös muita hauskoja muistoja kun nään sen ratsastusvarusteet päällä. Esimerkiksi mieleen nousee hiihtoesteratsastus kisat, ja niiden voitto Kalajoella, monet pulkkailut, onnistuneet ratsastukset, tavoitteellinen kärryillä treenaaminen, hiitit, pari starttia missä olin mukana, monet kisat, epäonnistuneet ja onnistuneet, ilman satulaa tasapainoittelut, Jennin hyppäysnäytökset ja vaikka mitä muuta. Ehkä näistäkin olisi aika ottaa kuvia koko kansan katseltavaksi! :D

Sitten tulee tippa linssiin. Kännykästä löytyy myös rakkaan ponin kuvia. Ikävä Kunkkua onkin kauhea, mutta on ihanaa tietää, että se on erittäin hyvässä kodissa. Olen saanut jatkuvasti sähköpostia ja kuvia mitä sille kuuluu, ja se on mahtavaa. Olisipa kaikki hevosenostajat tuommoisia! Moni on kysynyt että mitä Kunkku tekee nykyään. Sähköpostit kertovat, että sille on ostettu kärryt ja silat, ja opetusta on jatkettu siitä mihin se täällä jäi. Hyvä harrasteponi siitä tulee, aivan varmasti. Kunkku oli harvinaisen fiksu ikäisekseen; se suhtautui eri asioihin positiivisesti, eikä epäillyt uusia asioita yhtään. Se luotti, että ihminen ei tee sille mitään semmoista mikä olisi pelottavaa. Sen takia monesti mainitsen luottamuksesta eläimeen, se nimittäin tuottaa hedelmää aikanaan.

 Devil on kyllä osannut olla välillä nimensä veroinen. Moni varmaan muistaa ne postaukset, missä kerroin sen karkureissuista, kun se ei aidoissa yksinkertaisesti vain pysynyt. Sen takia tämä on hilpeä kuva, kun näen tämän ensimmäisen aitauksen, minkä perheen voimin rakensimme ennen kunnon metsäaitausta, jotta Devil voisi olla ulkoilla. Ja tuossa se sitten pysyi, ja hyvin. Eipä noista aidoista kovin helposti yli hypitä. Nykyinen aitauskin rakennettiin silloin yli kaksi metriä korkeaksi. Se on opettanut tammalle käytöstapoja. Nykyään se pysyy vaikka lanka-aidoissakin. Kaustisella se asustelee nimittäin lanka-aidassa. Kyllä ne oppii! :)

Tässä on nämä hetket, kun hevoset pääsi isolle laitumelle. Otolla on tuossa käynnissä lihotuskuuri ja hyvin ollaan tähän mennessä edistytty, näittehän ne viimepostauksen kuvat. Tuo laidun kyllä lihotti molempia, ja Devilille tuli jopa vähän turhan paljon mahaa. Mutta nyt on molemmat oikeissa mitoissaan! Ensi kesänä olisi tarkoitus vielä suurentaa tuota laidunta, ja kasvattaa sinne oikein pitkä ruoho, ja laittaa molemmat syömään sinne. Mutta mennäämpäs ensin talven yli, ennen kuin ruvetaan haaveilemaan ensi kesästä; vaikka toisaalta kyllähän se haaveilu lämmittää kauheassa talvipakkasessa.

Nämä kaksi ylintä on mielenkiintoisia, näin heilahtaineita, mutta kyllä Devil niistä erottuu, ainakin jotenkin. Ylimmässä ollaan juuri lähdössä hiitille heimariin, eli Kokkolan raviradalle. Alemmassa Devil ihmettelee Depin, eli rottweilerini haukkumista ulkohäkistä. 

Tämmöinen postaus tällä kertaa. Kuvat herättää eri tunteita itsessäni; naurua ja haikeaa itkua = hyvät hetket, ihanat hevoset ja ikävä. Sen takia heilahtaneet ja huonotkin kuvat voivat olla merkittäviä, kun joskus ne voivat olla ainoita mitä on jäljellä!